Ketunlenkki - Repoveden kansallispuisto, Kouvola

Koko perheen Ketunlenkki

Tänään oli yksi niitä harvoja päiviä, 

kun sääennuste ei luvannut sadetta, 

eikä Jäämeren raikastamaa pohjoisen puoleista tuulta.

Aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta.

Heinäkuu lähestyy loppuaan, 

eikä jo muutenkin lyhyt 

Suomen suvi ole vielä ehtinyt näyttää 

parhaita puoliaan. 

En yhtään ihmettele vaikka 

ylihinnoitellut äkkilähdöt 

Etelä-Euroopan polttavan auringon alle 

ovat olleet kovassa huudossa 

tänä kesänä.

Tänään oli myös yksi niitä harvoja, 

mutta normi arkeen kuuluvia aamuja, 

kun suurperheen Äidin korttitalon seinät rupesi 

uhkaavasti huojumaan... 

Nyt oli irtioton paikka, 

päästävä hetkeksi pois.

Mikäs sen parempi paikka kun paeta metsään, 

eikä mihinkään lähimetsikköön, 

vaan metsään, 

että tuntee olevansa metsässä, 

olla lomalla, 

pois kotoa, 

ei pyykkiä, 

ei imuria, 

ei keitettyjä perunoita ja kastiketta, 

ei puhelin ja nettiyhtyksiä, 

ja mikä olisi parasta 

- ei myöskään yhtään känkkäränkkää.

Reput täyteen vettä ja evästä, 

Pikkuiset ja Rakas autoon 

ja töppöset kohti Repoveden kansallispuistoa.

Nyt annetaan viimeinen jälkihoito viime lauantaina 

Amazing K:koski Race kilpailussa 

kipetyneille jalkalihaksille.

Repovesi kansallispuisto

Tervarumpu

Repoveden polut 
olivat tulleet tutuiksi meille jo 2000 luvun alkupuolella, 

jo ennen kuin alueesta tuli kansallispuisto. 

Minua viehättää paikassa jylhät kalliot, 

maisemat silmänkantamattomiin, 

erämaan lammet ja järvet.

Jos on Olhava kiipeilijöiden "Mekka", 

on se myös patikkaretkeilijän paratiisi. 

Henkeäsalpaava, mykistävä maisema, 

niin kallioseinämän alapuolella, 

kuin sen lähes 50m korkealla
seinämän reunalla 

on elämys. 

Puhumattakaan niille, jotka rohkaisevat mielensä, 

ja opastetusti uskaltautuvat laskeutumaan

 40m korkean
pystysuoran seinämän alas 

suoraan Olhavan lammessa olevan 

pikkuruiseen saareen.

 On minulla hullun rohkea Rakas!

Uskaltaisikohan hän uudestaan?

Minulle riittää maisemien ihailu Olhavan päältä. 

Sinne kiipeäminenkin polkua pitkin on jo ponnistus.

Olin pitkään haaveillut,

 että tekisimme retken Repovedelle lasten kanssa,
mutta milloin... 

Joku päivä me valloitamme Pikkuisten kanssa
Alpit.

Pikkuiset on vielä niin pieniä, 

että ehdimme tulevaisuudessa toteuttamaan monia 

Alppi ja kotimaankin patikointimatkoja 

Serfaus, Koli, Karhunkierros, GaPa....

Tänään oli mainio tilaisuus toteuttaa
ensimmäinen kansallispuisto kokemus.

 Olihan meillä kaikilla vähän niinkuin
"lomapäivä" 

ja ensi viikolla jo arkinen kalenterielämä
alkaa taas rytmittämään 

kiireisiä viikkojamme aina pitkälle syksyyn.

Tiesin, että Pikkuiset tykkäisivät kovasti, 

rakastavahan he liikkua lähimetsissä muutenkin, 

seikkailla pihapiirin metsiköissä 

ja tehdä metsäretkiä yhdessä Rakkaani kanssa.

Suunnistuskoulussa kartat ovat tulleet tutuiksi. 

Metsässä liikkumisen kestävyyttä on testailtu syksyisin hirvijahdissa, 

ja monet metsän eläimet sekä linnut 

on bongattu ensin luonnossa, 

sitten tutkittu luontokirjoista tarkemmin. 

Pikkuisten nuoresta iästä huolimatta, 

ovat he varmasti liikkuneet 

keskiverto ikäistään enemmän 

luonnossa ja metsissä,

- onhan se meille arkipäivää.
Jos ei olisi metsää, ei olisi meidän perhettä.
Metsän aarteet
♡

Tästä retkemme alkaa ja se päättyy järven oikeaan kulmaan 
"Kettu lossilla" järven ylitykseen

Reitti on helppokulkuinen 
ja sopii mainiosti myös lapsille, 

etenkin jos ovat reippaita liikkumaan.

Reitin alku on vaihteleva: on kalliolla liikkumista, 

pitkospuita eli "maasiltoja", niin kuin Eskarilainen asian ilmaisi.

On riippusiltaa ylitettäväksi, 
vanhojen puiden juuria ihmeteltäväksi. 

Tarinatauluja luettaviksi. 

Ja portaita kavuttavaksi.

Lapset innostuvat ja matka sujuu kuin leikiten.

Eskarilainen 

otti alkumatkan opastehtävän hoitaakseen, 

olihan paikka hänelle entuudestaan tuttu. 

Edellisen vuoden keväällä hän pääsi 

isosiskon lähihoitajakoulutukeen 

opinnäytetyön avustajaksi. 

Aiheena oli luontoliikunta, lapsityö ja ensiapu. 

Paikkana Lapinsalmen leiritymispaikka.

Nyt hän johdatteli meitä tottunein askelin 

ja esitteli meille matkan eri vaiheet: 

"kohta tulee hieno maisema, maasilta, rappuset"...

"Tulkaa nyt, älä kokoajan kuvaa".

Vauhti oli innokkaalla Eskarilaisella aika reipas, 

mutta pysyttelimme perässä. 

Pian olisi tiedossa jonotustauko 

Lapinsalmen riippusillan 

ylityksen vuoroa odotellessa.

Kohta on meidän vuoro

Tänään oli myös syytä juoda paljon vettä

- ihan kuin olisi vihdoinkin oikea kesä!

Tänne päin...

Mietin tässä rappusia kavutessa, millainen fiilis tästä syntyy...

Pelottaako vai alkaako huimaamaan?

Täytyy todeta ettei tunnu missään. 

Fiilis on positiivinen ja hyvä!

Luulen, 

että alkaa pikkuhiljaa pää tottumaan korkeisiin paikkoihin 

ja jyrkkiin reunoihin.

Katajavuoren huipulla

Tämän kuvan nappasin roikkumalla puunrungsta toisella kädellä 

kun toiseen käteeni olin kietonut tiukasti kameran hihnan 

ja ojensin käteni suoraksi kuvausta varten... 

Rakkaani komentaessa minua pois railon reunalta!

Lepotuoli

Välillä pitää halata puita ja taas jaksaa!

Evästauko Katajajärven rannalla.

Samalla seurattiin miten lokki antoi ahneelle hiirihaukalle kyytiä.

Mitä vaikeakulkuisempaa polku oli, 

sitä mielenkiintoisempi se vaikutti olevan lasten mielestä

Täältä voi pudota kivi päähän...

Jo 5km taivallettu vaihtelevassa maastossa, 

ja nyt oli "apujalkojen" tarve Pikkuisella.

Vielä lintubongailua:

Kaakkuri pariskunta nähty lähietäisyydeltä, 

muttei päästy ottamaan kuvaa

Järven toisella puolen Lapinsalmen riippusilta

Fox Ferryä odotellessa

Tuolta kallion juurelta hetki sitten kävelimme

****************

 Tiedätkö, miksi kutsutaan rapakiveä kun se rapautuu?

Se on moro

*************