"Yksi elää sydämellä, toinen elää päällä.
Kolmas kulkee auringossa, neljäs joka säällä.
Parhaimman saa elää se, ken on onnellisin täällä."
Kun minulle ehdotettiin Zell am Seetä vaihtoehdoksi patikointimatkallemme, aloin tietysti surffailemaan netissä ja esimään kuvien ja muiden vihjeiden perusteella paikkoja mihin haluaisin ryhmän kanssa mennä. Yleensä minulla on jo seuraavan vuoden kohteen matkaohjelma alustavasti hahmoteltuna, kun vielä vasta pakkailemme sen vuoden patikkamatkan varusteita. Niin tälläkin kertaa...
Olin bongannut netistä YouTube videon, ja päätin - tänne mä haluan, siitäkin huolimatta,
että kärsin korkeanpaikankammosta, ja tästä ei tulisi helppoa - ainakaan minulle. Reittiä suunnitellessa, päätin, että se tullaan tekemään minulle "helpommalla tavalla"- ylhäältä alaspäin. Jostain syystä laskeutuminen korkealta jyrkkääkin rinnettä alaspäin on kuin "lasten leikkiä",voi kirmailla rinnettä alas kuin Pikku Heidi, 70-80 luvun vaihteen lastenohjelmassa.
Jos selviän "hengissä" hissimatkasta lähes jäätikön reunamaan, niin kävely sieltä Maiskogelalmille ei pitäisi olla vaikeaa... Kapealla polulla, jyrkällä harjanteella, korkeuseroa 908 metriä.
Aina ei kaikki kuitenkaan me ihan suunnitelmien mukaan. Aikainen matka-ajankohtamme ei sovi korkealla vaeltamiselle, lumitilanteen takia. Kyseinen reitti on suljettu yleensä kesäkuun puoliväliin asti, joten vielä pari viikkoa ennen matkaa täytyi tehdä muutoksia alkuperäiseen päiväohjelmaan.
Aamulla lähdimme paikallisbussilla Zell am See:stä Kaprunin keskustaan. Täällä otimme vauhtia päivään kelkkamäessä.
Tässä kohtaa kannaattaa varmaan muistuttaa niitä, joika kärsivät heinänuhasta.
Kesäkuun alussa laaksoissa jo pellot alkavat olla täydessä heinän kukassa, joten kannattaa varustautua hyvillä allergialääkkeillä. Olo helpottaa heti, kun siirrytään vuorilla ylöspäin ja kukkaniityt valtaavat maiseman ja lopulta matalampi ruoho. Ylhäällä onkin niin ihana hengittää.
Kaprunista kulkee Maiskogelalmille tilataxi tasatunnein ylös ja alas. Vähän kuin hissin korvikke, jota ei ollutkaan vaikka kartassa se oli merkitty. En sitten selvittänyt oliko se joskus ollut vai tulevaisuuden suunnitelma, kun selvisi, että tämä olisi ainoa mahdollinen tapa nousta vuorelle tai palata vuorelta alas. Osa hisseistä toimii joko talvella tai kesällä tai jopa ympärivuoden, mutta ne on yleensä kyllä merkitty myös karttoihin...
Ei muuta kun taxin kyytiin, nousu reippaalla kaasujalalla ylös Maiskogelalmiin, josta helppo nousu huoltotietä pitkin Glocknerblickalmiin (sekin oli suljettu, niin kuin polku almilta almille!)
No onneksi repusta löytyi evästä, pieni maiseman ihailu ja evästauko oli siis paikallaan.
Lintubongailu on kuulunut jo yli 15 vuotta harrastuksiini, en kulje lintuja bongailemassa, vaan bongailen kulkiessani. Tänä keväänä innostuin kun keväällä näin Suomi 100 - juhlavuoden 100 lintulajia bongailun. Ennen matkaa olin jo koti ympäristöstä kevään aikana bongannut yli 40 eri lintulajia, kaikki pienet ruskeat linnut olin jättänyt vielä rekisteröimättä. Minua ei haitannut oliko linnut bongattu Suomessa vai jossain muualla matkoillani, kunhan ne oli minun bongauksiani. Ryhmässä oli muitakin lintubongailusta innostuneita, joten tästä tuli entistä mukavampaa.
Täällä majalla taukoa pitäessämme huomasimme kotkapariskunnan liitelevän korkealla yläpuolellamme. Ei mennyt kuin hetki, niin toinen niistä kaarsi ohitsemme ja samassa toinen teki upean ylilennon aivan päämme yläpuolella! Olisimme voineet melkein tarttua teräviin kynsiin. UPEA kokemus!
Tästä on hyvä aloittaa päivän patikkaretki...
Vastaamme tuli pari nuorta naista, jotka tiedustelivat kartta kädessä, olivatkohan he oikella polulla... Kerroin heidän kyllä olevan, mutta hiukan hämmentyneenä katselin toisen citysandaaleja, mutta oletin heidän aika pian nousua jatkamalla tajuavan ettei reitti ehkä ollutkaan heitä varten. Toinen heistä vähän epävarmoin liikkein yritti ilmaista, että kohta sataa, olisi kai syytä kääntyä jo takaisin. Toivon niin, emme heitä enää myöhemmin tavanneet.
Reitti tosiaan on jyrkässä rinteessä kulkeva polku. Punaisella merkitty. Minultakin olisi kyllä jäänyt nousematta, vaikka oli asianmukaiset varusteet. Alastulo ei huimaa ollenkaa! Mutainen ja liukaskin se oli, olihan sää ollut vaihteleva edeltävinä päivinä. Ja kotoisia "liukumiinojakin" reitiltä löytyi. Ja erään huoltotauon aikana meinasin menettää polun reunaan laskemani repun, mutta onneksi se vieri kaverin jalkoihin eikä rinteeseen...
Luonaspaikka häämöttää!
Oman talon herkkuja omenaviinin kera
Näkymää Klammseelle
***************
Seuraavana päivänä kuljemme perinteisen "tasamaa" - reitin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti